Parempaa optimointia logistiikkaan

Logistiset ratkaisut kehittyvät kovaa vauhtia ja Deal Comp toimittaa ajoneuvo­tietokoneita ja reitittimiä näihin tarpeisiin. Viimeisin kehitysaskel logistisissa ratkaisuissa on ajoneuvo­sensori­datan liittäminen suoraan logistisiin järjestelmiin, ympäröivään tieto­yhteiskuntaan, sekä datatalous­toimijoihin luodakseen automaattisesti ja tehokkaasti toimivan ympäristön. Logistiikka­toiminnan tehostamista luodaan ennakoinnin ja optimoinnin kautta. Kaikki end-to-end -logistiikan toimijaosapuolet liitetään samaan ketjuun, jolloin jokainen osapuoli näkee tavaravirtojen kulun ja pystyy optimoimaan oman toimintansa. Ajoneuvo­antureista tieto siirtyy automaattisesti tavaravirtoihin, jolloin esimerkiksi rahdin paino ja arvioitu saapumisaika ovat välittömästi kaikkien käytettävissä.

Logistiikka 2-1

Logistiikka 2-1

Tehostamista tietoa jakamalla

Säästöihin päästään käsiksi, kun liitetään ajoneuvon anturitieto tieto­yhteiskuntaan, jossa jaetaan esimerkiksi liikenne­tietoa avoimesti liikenne­yhtiölle. Vastakkaisesti/­käänteisesti/­vastavuoroisesti, kun saadaan koko maan kattava, jalostettu liikenne­tieto kaikista tiellä liikkujista, oman liikennöinnin suunnittelu mahdollistaa säästöjen syntymisen. Myös viranomaisten kanssa jaettu tieto vähentää rutiininomaista työtä. Datatalous­partnereiden kanssa jaettu anturidata mahdollistaa investointi­kustannuksien kompensoinnin ja/tai säästöjä ylläpito­kustannuksista. Ajoneuvon anturidatan jalostaminen datatalous­tuotteiksi on jatkuvasti kehittyvä teollisuudenala, joka mahdollistaa datan omistajalle tuloja tai etuja datan vaihdanta­taloudessa.

Deal Compin ratkaisut

Deal Compin valmistamat ajoneuvo­tietokoneet soveltuvat metsä­koneiden, trukkien, rekkojen (e1), junien (EN50155), satama­lukkien ja laivojen (IEC60945) käyttöön. Tietokoneet ovat valmistettu pitkän elinkaaren komponenteista, jotka kestävät vaativaa ammatti­käyttöä. Lisäksi tuotteet ovat viranomaisten hyväksymiä ja erittäin luotettavia. Laadukkaiden antureiden avulla ajoneuvoista ja työkoneista kerätään dataa tiedonkeruu­tietokoneeseen, josta tieto ohjataan eri järjestelmiin tehokkaalla ja turvallisella reititys­ratkaisulla. Näitä kerättyjä tietoja hyödynnetään esimerkiksi logistiikan tehostamisessa.

rahtiliikenne

Kiinnostuitko?